Pääsimme harjoittelemaan vanhaan mielisairaalarakennukseen. Paikka oli monella tapaa aika karmaiseva, ei vähiten historiansa takia. Siellä myös kuului elon ääniä, esimerkiksi etäistä kumeaa paukutusta ja natinaa.  Ei kiva paikka istua yksin piilossa tai iltapimeällä!

Aloitimme maakellarista joka oli talon alla. Siellä oli trooppinen tunnelma, vettä tihkui putkista katossa paikoitellen jopa sumuverhon tapaan. laitoimme kaksi maalimeistä vierekkäin melko helpolle alueelle, joskin hajujen liikkumisen takia nenä matalalla kulkevat koirat saivat tehdä aika paljon töitä maalimiehet paikallistaakseen. Haju vei melkein kaikki koirat ensin toiselle puolelle aluetta.
Diesel sai hajun ja työsti sitä melko hyvin, mutta maalimiesten lopullinen paikannut oli vaikeaa. Se kävi jopa ihan maalimiesten vieressä syömässä maasta jotakin, mutta ei maalimiesten mielestä huomannut heitä. Kierteli ja kulki hajuvanoissa, mutta vaikeaa oli loppuun asti vieminen. Ratkaisi asian lopulta itse, mutta pitkän kaavan kautta ja työläästi. 

Toisella kierroksella tarkastettiin ensin huone huoneelta yksi kerros, jossa oli paljon pieniä huoneita pitkän käytävän varrella. Tässä harjotitelein ja etsin itselleni parasta tapaa ohjaja juuri Dieseliä. Käytävässä oli aina samassa kohtaa kaksi ovea molemmin puolin, ja piti löytää paras tapa ohjata koira käymään kaikissa huoneissa - oliko se lähettää se molempiin saman puolen huoneisiin peräkkäin, vai ristiin rastiin käytävän yli? Sain myös miettiä, miten päin minun olisi oltava ja miten asetun parhaiten, jotta koiran etsintätyöskentely olisi sulavaa ja jatkuvaa: ikään kuin risteilyä huoneesta toiseen pysähtymättä välillä. Hyvä harjoitus minulle!
Yhdestä huoneesta käytävän loppupäässä löytyi maalimies, joskin tämäkin oli vaikea Dieselille, se kyllä haisteli paikkaa ja suihkukaapin oviaukkoa moneen kertaan, ennen kuin jäi siihen ja ilmaisi. Jotenkin oli puhti tai motivaatio kadoksissa, vaikka päällepäin koira näytti tekevän kyllä töitä? Eikö palkka olekaan paras tai oikea?
Mainittakoon, että muistaakseni kaikki koirat reagoivat tässä kerroskessa yhteen tiettyyn huoneeseen kuin siellä olisi ollut joku tai kuin sinne olisi tullut hajua jostain, vaikka siellä ei ollut ollut ketään ja vaikka ketään ei ollut myös suoraan kerrosta alempana tai ylempänä.

Jatkoimme alakertaan jossa oli toimenpidehuoneita (mm. ruumishuone, hartauskappeli ja lobotomialeikkaussali) ja siellä Diesel sai liikkua vapaammin. Ensimmäinen maalimies löytyi kerroksen päätyhuoneesta, jonne päästäkseen koiran piti ylittää vanhaa kakkaa, leikkausjätettä tms eritettä oleva lattiaan kauan sitten kuivunut kökkökerros. Tämä kökkö oli varmaan ihmisille epämiellyttävämpi kuin koirille, jotka eivät siitä häiriintyneet. Diesel kyllä taisi maistaa sitä vähän. Diesel ilmaisi maalimiehen hyvin. Toinenkin maalimies löytyi samasta kerroksesta ja tämä sujui myös ok.
Heli oivalsi jälkeenpäin, että ero näitten kahden viimeisen maalimiehen ja edellsiten välillä oli, että nämä viimeiset olivat paikoissa, josisa ei ollut ollut maalimiehiä edellisille koirilel, eikä hajua esim. muitten ruokapalkoista tms. Pitää pitää mielessä, voisiko tällä olla merkitystä?

Viimeisellä kierroksella hajustimme verkkokomeroita täynnä olevan pimeän ullakon kunnolla ja laitoimme maalimiehen pitkän käytävän päähän. Koira ei saanut hajua käytävän alkuun ja kyseessä olikin lähetysharjoitus. Ensimmäisellä yrityksellä Diesel kääntyi puolen välin jälkeen takaisin, toisella meni perille asti ja ilmaisi hyvin.

Kuvia pimpolatreenistä ja miljööstä alla, videonpätkä tulee myöhemmin. Paikka oli hyvin vaikuttava ja jäi pyörimään mieleen moneksi päiväksi. Erityisesti iltaisin nukkumaan käydessä se on palannut mieleen epämiellyttävän olon kera. Tuttava kertoi nähneensä painajaisunia viikon ajan käytyään tutustumassa tuohon paikkaan. Toinenkin treeniporukka on kertonut kuulleensa siellä ovien sulkeutumisääniä, lattian narahtelua ja jopa puhetta, keskustelua, vaikka missään ei pitäisi olla ketään! Eräs tuttava kertoi nähneensä lastensa kanssa yhten äiltana ohi kulkiessaan valon välkettä lobotomialeikkaussalin ikkunasta... Kuulin eilen, että mielisairaalalla on ollut ihan oma hautausmaa, jonne on haudattu yli 800 potilasta. Voi vain kuvitella, millaisia monia tarinoita ja ihmiskohtaloita tuon talon seinien sisällä on nähty.

Today we got to practise search in an old mental institution. In this institution there has been probably several thousands of patients during three or four decades. The building we entered was rather creepy - mostly because of its history and the desperate stories and destinies it must have witnessed. Also I must mention that you can hear there distant voices and sounds, like someone bumping a wall or a door closing even if there shouldn't be anyone there.
It is a very exciting place that remains in you mind and thoughts for days afterwards and makes you feel a little restless and nervous.

We first trained in the cellar under the building - a dark, dim, hot place, very tropical atmosphere with water leaking from the pipes on the ceiling. Not a nice place to sit in alone so we put two victims there sitting side by side. This was difficult for Diesel - he moved around well and worked o nthe scent well but had difficulties locating the victims. And he ended up eating something o nthe ground next to the victims without noticing them! In the end he did find them but I think his motivation was not right.

Second round we pratised searching all room systematically. It was a long long corridor with lots of rooms both sides. I tried to get Diesel to go to all rooms, smoothly without stopping him, just letting him trot from room to room. It was good practise for me - I had to think how to place myself and how to direct him. Again he had difficulties in staying at the victim and indicating strongly.
Interestingly all dogs marked one room in this floor as if there was someone - but there had not even been anyone, there was no-one and in the floor right above and below there was no-one...

We moved on the another floor where there used to be a morgue, an autopsy room, a lobotomy room and a chapel. Right, a creepy place. In the end of a corridor there was an old and dried layer of some ancient poop, surgery by-product or some other discharge on the floor. The dogs did not mind it, as unpleasant as it seemed to us. Diesel even tasted it, yuck!
Here Diesel worked better. He was better tuned to work and made better indications. These victims were in new places compared to previous dogs and a friend pointed out that maybe this had something to do that Diesel indicated better and quicker here.

Third training session took place in an attic, dark and creepy place, too, where there was was a simple and easy send-out training for all dogs. Photos of the place below, video coming soon.