Lähdin Ruotsissa järjestettävälle perinteiselle pelastuskoirien pääsiäisleirille nyt jo kolmatta kertaa. Kahdesti aiemmin mukana on ollut Miklos, mutta nyt otin mukaan Dieselin - Mikko sai jäädä kotiin nauttimaan lähes kokonaisesta viikosta ilman Diisua!

Matkaan lähdimme torstai-iltana Turusta. Diisu yllätti minut iloisesti ja oli ollut hytissä (häkissä) ihan rauhassa illallisemme ajan. Olin olettanut, että se vouhottaisi kovastikin, mutta hiljaista oli ja koira rauhallinen kun tulimme vatsat täynnä takaisin hyttiin.


Laivassa Diisun petiasiat oli vielä näin hyvin!

Perjantai-aamuna olimme varsin hyvissä ajoin Nynäshamnissa leirintäalueella. Ehdimme ostaa hieman evästä päiväksi mukaan, tapasimme ryhmänjohtajamme ja kuulimme päivän treenitsuunnitelmat ja sitten ajoimme yhdessä harjoitusalueelle, Stora Vikan vanhaan valtavaan sementtitehtaaseen.

Ryhmässämme oli kaksi tanskalaista, kaksi ruotsalaista ja kaksi suomalaista. Kaikki muut oli noutajia paitsi Diisu. Muut oli myös jo kokeita läpäisseitä koiria, useimmat kansallisella tasolla hyväksyttyjä ja yksi kansainvälisiin tehtäviin suositeltu pelastuskoira.

Ryhmässämme oli käytössä varsinainen kielten sekamelska. Jokainen puhui omasta mielestään selkeää ruotsia, mutta se ei yhtään kuulostanut siltä muitten mielestä  :lol: ja vähän väliä turvauduimme muihin kieliin kuten jokaisen omaan äidinkieleen, englantiin ja myös saksasta taisi välillä olla sanoja käytössä.
Yöt meni melko lyhyin ja levottomin unin, joten loppupäiviä kohti alkoi väsymys painaa. Oli myös hieman väsyttävää keskittyä kuuntelemaan ja ymmärtämään toisia monta päivää putkeen, aamusta iltaan, kun jokainen leiriläinen tosiaan puhui aivan erilaista ruotsinkieltä. Mutta oli se aikamoinen rikkauskin ja monia hauskoja tilanteita syntyi!

Olin asettanut tavoitteeksemme Diisun kanssa päästä treenaamaan mahdollisimman paljon epämiellyttävillä alustoilla: kivikasoissa, epävakailla puulevyiillä, trukkilavoilla, lautakasoissa, hiekkakasoissa, romahtaneissa lattioissa yms; sekä pimeissä paikoissa.

Koska halusin panostaa koiran liikkumisen parantamiseen ja alustavarmuuteen, Diisulta ei vaadittu pitkiä ilmaisuja ja välillä se sai palkan heti maalimiehelle saavuttuaan, ilman mitään ilmaisua. Kuten tiedämme, se osaa ja pystyy vaivatta haukkumaan pitkiä aikoja putkeen monissa eri tilanteissa, joten sillä ei todellakaan ole ongelmia pitkän haukkusarjan kanssa...

Oli todella hienoa nähdä, että mitä enemmän treenattiin, sitä intensiivisemmin Diesel työskenteli, ja sitä nopeammin se alkoi liikkua. Noutajiin verrattuna se oli auttamattoman hidas, toki, mutta toisaalta monet noutajat juoksivat saman alueen halki monen monta kertaa ennen kuin löysivät hajun lähteen, ja Diesel taas mennä tossotti siihen kaikessa rauhassa ravaten, sai hajun ja tossotti perille.

Ensimmäisenä päivänä eli perjantaina harjoittelimme ensin isossa tehdashallissa, josta oli osa täysin pimeää aluetta. Diisuli oli vähän jähmeä hankalilla ja jyrkillä ritiläportailla aluksi, etenkin kun vertaa miten se parin päivän päästä meni kaikki portaat juosten vaan läpi.
Saimme harjoiteltua täällä sekä pimeää että epämiellyttävää alustaa.

Eräs tanskalainen ryhmässämme sanoi pimeässä kellarikerroksessa suoritetun harjoituksen jälkeen varsin osuvasti, että "sinun koirasi löysi nopeiten vaikka se on kaikkein hitain".  ;)

Iltapäivällä siirryimme kalkkikaivoksen alueelle harjoittelemaan. Tämä alue oli pitkänmallinen ja tuuli sen myötäisesti ja saimme kivoja kauas irtoamisia tuulen avulla. Diisu myös huvitti ryhmäläisiämme olemalla "ei niin välkky" mitä tuli maalimiesten täsmälliseen paikallistamiseen - se kun ei kertakaikkiaan käytä silmiään!


Ensimmäisen treenipäivän jälkeen likaisuuden taso oli melkoinen. Olimme ilmoittaneet Dieselin Tukholman kansainväliseen näyttelyyn lauantaiksi, joten illalla riitti puuhaa pesusessioissa.


Ensimmäisenä iltana Diisulin petiprobleemat alkoivat taas. Jippo-neiti asettui sen huovalle eikä luovuttanut paikkaa koko yönä.


Lauantain näyttelypaikka oli lähellä ja ajoin sinne vain reilut puoli tuntia. Pyörähdimme kehässä vara-CACIBin edestä. Tuomarin mielestä Diisu oli lähinnä liian heiveröinen, itse sanoisin että se on liian laiha, luut törröttää vähän taas. Lihotuskuuri ei ole ehtinyt vielä tepsiä.

Näyttelystä ehdimme mainiosti mukaan iltapäivän treeniin, joka tapahtui suuren avonaisen, puolittain romahtaneen tehdashallin toisessa puoliskossa.


Lumi oli romahduttanut suuren osan katosta talven aikana.

Täällä saimme harjoiteltua jälleen vaikeita alustoja ja maalimiehen luokse asti tunkeutumista. Diisu on kyllä kiipeilytehtävissä kovin kömpelö, mutta yritys on kova ja periksi se ei anna. Ja jos vertaa viime kesään, edistys on huimaa! Yhdessä kothaa nähtiin jo hieno, hyvin hallittu ja suunniteltu hyppy tasolta toiselle, ja Diisun leveä perä tuli hienosti mukana koko matkan.  ;)

Ongelmia tuottaa omituinen yhdistelmä: kun ilmaisuhaukku tulee suusta ulos, takajalat hypähtää taaksepäin. Tämä on vaikeaa kun koira tasapainottelee epävakaalla alustalla tai kapean laudan päällä - haukkuun kuuluva takapotku aiheuttaa tasapainon pettämisen!

Otimme myös yhden kierroksen melutreenia, eli koira työskenteli melkoisen kovan paukutuksen ja mäiskeen keskellä. Tätä ei ole aiemmin tehty Diisulle, ja yllätyin iloisesti kun se ei ollut mekkalasta millänsäkään. Itse asiassa se kävi jokaisen mekkaloitsijan luona tarkistelemassa, että pitäisikö heidät ilmaista. Meni siis henkilöitten luokse asti vaikka he paukuttivat metallia tms. Hieno homma!

Illallisen sijasta meitä odotti leirintäalueella yllätyshäät! Pitkän linjan pelastuskoiraharrastajat olivat löytäneet toisensa ja sanoivat Tahdon hyvien ystäviensä ja kollegoidensa edessä. Oli aika mukavaa saada olla mukana!
Täytyy sanoa, että olen aina kuvitellut että suomalaiset on kovia juomaan ja bilettämään, ja ruotsalaiset kovia laulamaan juomalauluja. Mutta meidän ryhmän tanskalaiset kyllä päihitti tällä kertaa kaikki...


Illalla sama vanha juttu pedin kanssa.

Sunnuntaina aloitimme treenit aamulla "Verkstadissa" joka oli suuri halli ja sokkeloisia huoneita täynnä hyllyjä ja romua. Pihalla oli myös tavaraa ja laitteita. Nyt oli Diisu hurjan innoissaan! Itse asiassa se vouhotti autossa, haukkuen malttamattomana, lähes koko ajan kun näki maalimiesten menevän rakennukseen ja toisten koirien pääsevän hommiin.
Täällä saimme treenattua muutaman vaikean vähähajuisen piilon, vaikeita portaita ja epävakaita alustoja. Tosi hyvät treenit niitten osalta - tosin hyvin vaikeat Diisulle. Diisu myös ilahdutti meitä yrittämällä hypätä kovin korkealle ylös, mutta jaloissa ei vaan riittänyt mittaa tai ponnistusvoimaa...

Toisen rakennuksen luona Diisu säikäytti minut hyppäämällä varsin vauhdikkaasti kallionrinteeltä alas talon katolle, pudotus oli noin 1,5 metriä! Mielestäni se ei kyllä yhtään katsonut mitä edessä oli ja missä, kun se reunalta loikkasi alas. Muutenkin se kyllä liikkui sujuvasti ja vauhdikkaasti, kiipesi vauhdikkaasti ja jopa laukaten kaikki portaat, jyrkätkin!
Sisään tähän rakennukseen menimme sen yläkerrassa olleen rikkinäisen ikkunan läpi, ja sekin sujui mallikkaasti.

Aamupäivän päätteeksi päätimme tehdä vähän ekstratreeniä ja ennen iltapäivän treenipaikkaan siirtymistä menimme "smugglargångeniin", joka on maan alla sijaitseva käytävä tai oikeastaan tunneli. Pimeää, märkää, epätasaista.
Menimme sisään tunneliin eräänlaisen hyvin pölyisen liukuhihnan kautta, kuljimme siis liukuhihnojen keskellä eteenpäin maan alle. Varsinaiseen tunneliin päästäksemme jouduimme kiipeilemään liukuhihnojen ylitse tai lävitse. Diisulla oli vauhti päällä, ei ongelmia!
Sitten seurasi laskeutuminen pimeyteen jyrkkiä kivisiä portaita myöten. Sulava lumi valutti vettä verhona katon läpi alas ja portaitten alapäässä oli syvä lätäkkö. Me ihmiset osasimme bongata veden alta pari lautaa ja loikkia niitten avulla lätäkön halki, mutta koirille se oli vaikeampaa. Diisuli etenkin varoo tällaisia paikkoja, joissa se ei voi tietää miten syvälle on vaarana upota. Jätin sen selviytymään tilanteesta yksin ja jatkoin apuohjaajani kanssa eteenpäin, ja lopulta Diisukin tuli.

Itse tunnelissa Diesel jumitti aluksi alkupäähän. Minä en liikkunut eteenpäin lainkaan. Apuohjaajani teki hienon huomion: Diesel liikkui itse asiassa lamppuni valokeilassa! Kun sammutin taskulamppuni kokonaan, Diesel lähti etenemään tunnelissa yksinään eteenpäin ja löysi ja ilmaisi maalimiehen tunnelin perukoilta oikein hyvin!

Iltapäiväksi menimme jälleen kalkkikaivokselle, tällä kertaa toiselle puolelle sitä. Kertaakaan koko leirin aikana emme siis harjoitelleet kahdesti samassa paikassa.
Koska vesi oli osoittautunut Diisulle vaikeaksi, olin aivan ihastuksissani nähdessäni "Grönlannin" tai "Antarktiksen", kuten sitä kutsuimme: suuren lammikon keskellä oli pieni jäävuori! Saimme kuin saimmekin maalimiehen jäävuorelle kohtuullisin pienin kosteusvaurioin. Diesel sen sijaan joutui kahlaamaan syvään veteen päästäkseen perille. Tämä oli oikeastaan ainoa harjoitus, joka meni melko huonosti, mutta aikamme odoteltuamme ja välillä rannalta haukuttuaan Diesel kahlasi perille asti - itse asiassa jäävuoren keskellä olevaan railoon asti.

Hankalaa alustaa saatiin treenattua myös valtavalla kukkulalla joka oli kokonaan puuhaketta - koiralle työlästä kiivetä ja hankalaa edetä. Ja maalimiehelle ihanan lämpöisä ja pehmoinen paikka maata ja ottaa torkut.  ;)


Kolmantena iltana taas sama juttu...

Maanantaina paikalla oli enää innokkaimmat treenailijat, suurin osa porukasta oli lähtenyt kotiin sunnuntai-iltana tai maanataina heti aamusta. Me menimme aamulla heti treenailemaan satamaan, jossa oli mahdollista harjoitella absoluuttisessa pimeydessä ja jälleen niitä portaita.

Paikalle saapui myös kaksi ruotsalaista PON-kasvattajaa, jotka jo alkuvuodesta, kuullessaan meidän olevan tulossa tänne leirille, kyselivät mahdollisuutta päästä katsomaan treenejämme. Olin epäileväinen silloin, mutta reippaasti he tulivat ja olivat mukana myös maalimiehinä. Eikä näyttänyt likaisuuskaan heitä niin säikäyttävän.  :D


Maalimies on renkaitten takana, vaikeasti lähestyttävissä. Diisu yritti monta eri kautta, renkaitten päältä kiipeillen, sivukautta, oikealta puolelta epävakailla metallilevyillä kiipeillen (ne rämpsähtivät alta hirveän mekkalan kera mutta se ei toki haitannut). Olipa vaikeaa!
Ruotsalaisvieraamme kuvasivat Diisua termillä "lite klumpig" ja se kuvaa Diisua kyllä tosi hyvin.  :lol:


Sisällä sataman valtavassa siilorakennuksessa oli pitkiä säkkipimeitä käytäviä ja säkkipimeä erittäin korkea ja pyöreäseinäinen tila, jonka lattia oli vino ja siinä oli syviä uurteita. Tosi vaikea paikka ja ihmisellekin vaikea hahmottaa, kun päättymätön pimeys nieli kaiken taskulampun valon.
Minusta Diisu työskenteli oikein hyvin huomioituna, että se ei ole koskaan ollut tällaisessa tilassa.

Lopuksi olin pyytänyt maalimiehen hyvin korkealle siilon yläkerroksiin, ainakin 6-7. kerrokseen, mikä merkitsi kaksien avointen ja jyrkkien puuportaitten kiipeämistä per kerros. Vähän tuli hiki, mutta vauhdilla mentiin!


Vieraamme saivat myös kokea kovin paljon likaa ja pölyä.  :D


Kun tulimme ulos, oli Diisu kovin musta ja tassut täynnä kyyhkysten höyheniä!!

Otimme vielä pienet koirankantosessiot ennen kotiinlähtöä. Tätä pitää treenata Diisun kanssa vielä tosi paljon, koska se räpiköi välillä varsin ponnekkaasti sylissä.


Ei mutta siinähän on pääsiäispupu!!

Väki väheni - tanskalaiset olivat lähteneet jo aamupäivällä, ja ruotsalainen ryhmänjohtajamme puolen päivän aikaan - mutta me treenasimme vielä sinnikkäästi parissa paikassa, jossa emme olleet aiemmin ehtineet käymään. Toinen oli tehdashalli ja pari muuta rakennusta, ja toinen jyrkässä kallionseinämässä oleva luola.


Tällainen oli lopputulos!


Eikä emäntä ollut juuri koiraa puhtaampi... Hiphei, nyt laivaan!

Oli todella mukava reissu, kotiin pääsin tiistaina päivällä rättiväsyneenä, tosin Diisu oli sitä mieltä että olis mieluiten heti voitu tehdä jotakin.