Aloitimme aamun tallaamalla peltojäljet koirille Virpin kanssa. Sitten vaihdoimme kuulumisia ja hikosimme auringonpaisteessa kun jäljet vanheni.
Dieselin jälki oli myötätuulessa ja teki kaarroksia puolelta toiselle kuten viimeksikin. Ero viime kertaan oli huima. Nytkin koira ajautui välillä pois jäljen päältä, mutta löysi melko nopeasti jäljen uudestaan ja oli tarkempi. Eli sittenkin, lisää tällaisia niin saadaan koiraa paremmaksi kerta kerralta. Vauhti oli nyt hidas, hyvä, ja söi paljon nameja jäljeltä.
Ja oli muuten tyytyväinen koira kun päästiin takaisin kotiin! meni pöydän alle omaan paikkaansa ja nukahti sikeään uneen. :-)

Illalla ajeltiin Viilarin kentälle tottistelemaan. Diesel jaksoi tällä kertaa tosi hyvin tehdä hommia. Ainakin 10 min oltiin mukana ryhmässä tottiskentällä ja koko ajan kesti keskittyminen. :-) Tehtiin ensin paikallamakuuta moottorisaha häiriönä. Kouluttaja kulki moottorisahan kanssa koirien ympäri, edestä ja takaa. Diesel teki tosi hyvän paikallamakuun, kävin välillä jo 5 metrin päässä ja palasin palkkailemaan. Ei rikkonut liikettä lainkaan. Moottorisahalla ei ollut vaikutusta.
Sitten otettiin seuraamista aika pitkään, ryhmässä mentiin siksakkia ympäriinsä kentällä. Diesel on nyt keksinyt nopeat istumiset pysähdyttäessä, ja tarjoaa niitä vaikkei pysähdyttykään. ;-) Moottorisahanainen huudatti laitetta keskellä ja käytiin välillä kiertämässä häntä ihan läheltä ja tehtiin perusasentoa ihan vieressä. Kun oltiin ihan puolen metrin päässä tai lähempänä, niin Dieseln vähän väisti ulvovaa konetta, mutta muuten meni hyvin.
Lopuksi otin vielä ampumisen aikana perusasentoa ja paikallamakuuta. Hyvin meni, kolme laukausta 9 mm aseella.

Sitten alkoi näyttää että keksittyminen alkaa vähän herpaantua, ja siirryimme kettiskentän puolelle, jossa ehdimme ottaa keinun ja putken sekä tikkaat kerran avustajan ollessa namin kanssa ottamassa koiraa vastaan ja pysäyttämässä ja palkkaamassa oikeissa kohdissa, niin, että koira sai tehtyä liikkeet ilman minua vierellään; ja sitten Dieselin keskittyminen loppui. Pikaisesti käytiin epämiellyttävällä alustalla ja sitten äkkiä koira autoon - ei ollut enää mieltä jatkaa kun meni sinkoiluksi sinne tänne.

Olen tosi tyytyväinen tottiksen kehitykseen. :-)

This morning was started with tracking exercise on field. Diesel's track went in curves again. This time he tracked it better: more carefully. He did loose the track here and there, but quickly found it again. So we need to continue tracks like this. His pace was very slow and he did eat much of the food laid on the track. Good progress. And one satisfied dog taking a nap at home afterwards.

In the evening we went to the obedience class again. The class takes 25 minutes, but so far we have never been able to stay there for the whole class, because Diesel cannot concentrate so long yet. At first it was just 5-6 minutes, and then we stopped. Today was a very good day! I think we spent about 15 minutes in the class!
Diesel concentrated very well on me, and he had lots of fun. He was quite accurate and now suddenly he has come up with the idea that he must very quickly sit down beside me when I stop. So now even when he thinks I might stop, he quickly sits down. ;-D Funny dog!

The theme in the obedience class tonight was loud noise. There was a chainsaw and gunshots. First we did down-stay while a person with the chainsaw was walking around the dogs and behind them and in front of them. The chainsaw didn't disturb Diesel much, and he did a nice down-stay. I only go 2-5 meters away from him and very often return to reward him.
After down-stay we trained heeling during loud noise. The chainsaw was "screaming" while we walked around it and even went very close. Diesel was a little disturbed by the chainsaw when it was less than half a meter from his ear. But he did nice basic positions with meatballs. ;-)

When Diesel was still doing good but I could see he was getting tired, we switched to the dexterity field. We did the once horizontal ladder (no falling down, perfect!), the tunnel and the see-saw and heeling once across the unpleasant surface; after that Diesel was no longer able to concentrate so he got to go and rest in the car.

Now I have one very satisfied and tired PON boy here sleeping at my feet. :-)