Ja harjoitukset jatkukoon... Rauniot oli ohuen jääkerroksen peittämät ja todella liukkaat ja Diisun eteneminen tavallisen hidasta mutta siellä se lyllersi :-D ja ilmaisi ihan hyvin ekan maalimiehen. Toinen maalimies paikantui myös, alusta oli Diisulle hyvin vaikea (liukas) siinä kohdin ja matalana koirana sen on vaikea ottaa hajua ylhäältä.

Valitettavasti voiton vei kuitenkin toinen, Diisun mielestä äärimmäisen mielenkiintoinen haju tiiliskivissä piilon vieressä, ja kerta toisensa jälkeen Diisu juuttui nuuskimaan ja jopa nuolemaan tätä toista hajua maasta...
Ekalla kerralla kielsin sitä voimakkaasti väärästä nuuskimisesta ja se taisi tulkita että koko se kohta on sitten kielletty. Kierrettiin muualla ja tultiin takaisin tähän ja Diisu alkoi taas ensin tarkentaa piiloa, ja sitten jumitti vaan siihen toiseen, pienellä alueella tiilissä olleeseen hajuun. :-( Tosi harmi. Eihän se niin saisi tehdä tietenkään, eli ei ole homma sille ihan selvä vielä - lisää treeniä.

Tilanne oli minulle vaikea, kun en koetilanteen takia saanut puuttua koiran "väärään" toimintaan ja sitten osoittaa sille heti perään oikeaa. Ja jos kielsin kauhean voimakkaasti niin koira jätti koko sen kohdan. Kysyin kyllä että onko siihen käynyt joku hinkkaamassa maksalaatikkoa, mutta siinä olikin ennen kokeen alkua tassutellut 7-viikkoinen koiranpentu. Ja se sitten sai Diisun pään pyörälle. Huokaus. Se on kyllä NIIN häiriöherkkä. Ja pienten pentujen haju on sen mielestä todella äärimmäisen mielenkiintoista, se jumittaa haistelemaan esimerkiksi vaatteita todella perusteellisesti jos niissä on pikkupentujen hajua.

Another try in the rubble search trial - still no result. This time the thing was an unusual scent on rubble just next to the hiding place of a victim. A 7-week-old puppy had been walking in this place just before the test. Diesel is apparently crazy about the smell of little puppies and over and over again his nose was stuck in the ground where the puppy had been - he was even licking the ground there. The scent was so interesting to him that he was unable to alert the victim right next to it. :-(

There were two victims and he alerted the other one very well. The rubble site was covered with a thin layer of ice as it had been raining the day before and now it was a frosty day. It was very difficult to move around, not only for Diesel but for me too.