Pääsimme kahvitehtaan pihapiiriin harjoittelemaan. Parhaan tuoksuinen paikka jossa olen ikinä treenannut! Kiitoksia Elinalle!

Diisulle tehtiin tällä kertaa harjoitus, jossa ei ollut lentopalloa alussa eikä mitään kuumottamista sukkapalloon, koska viimeksi se ei onnistunut. Halusin nähdä, arvostaako Diisu sukkapalloa ihan vaan jos saa tuulessa hajun maalimiehestä ja palkaksi sukkapallon. Ja kyllähän se tykkäsi. :-)

Lähdettiin aika kaukaa maalimiehestä liikkeelle ja kuljettiin sitten niin, että päädyttiin tuulen alapuolelle. Diisu nappasi sieltä hajun ja jolkotteli maalimiehelle, jossa ilmaisi jo hieman ennen perillepääsyä, omaan tapaansa. Ilahtui kyllä sukkapallosta ja juoskenteli iloisesti sen kanssa. Tehtiin vaihto aika pian, ja koska draivi oli hyvä, tein nyt ekaa kertaa toisen harjoituksen heti perään.

Toisessa harjoituksessa oli lentopallo, koska halusin harjoitella vaikeaa alustaa. Ritiläalusta oli osoittautunut kovin epämiellyttäväksi muille koirille, suurin osa liikkui sillä jalat leveässä haara-asennossa ja hitaasti kuin kakat housuissa. Diisu liikkui alustalla ihan kelvollisesti.
Nyt juoksentelin ekaa kertaa hitaammin ja ohjailin koiraa muitten ihmisten lähelle, ja he vähän kehuivat Diisua. Hyvin meni. Mieleen nousi asia kokeilla kahden pallon yhdistelmää, laitetaan hautumaan.

Video

Training session in the "backyard" of a coffee factory. I have never before trained in such a good-smelling place! This time I did not show Diesel the sockaball in the beginning and I did not give him any other clues as to where the victim was. I just walked on until he got the scent in the wind.

Diesel was clearly happy to get his sockaball and run with it.

We did a second exercise right after the first one for the first time in sockaball training with Diesel. This time I tossed the sockaball to the victim so that Diesel could see it. The victim was placed on a surface that was very uncomfortable to walk on for dogs. Diesel managed it well and again he liked the sockaball quite a lot. Little by little I can slow down my own running and hope to see him be a bit more playful.