Koirat oli tänään iltasella 4,5 tuntia yksin kun olin kokoustelemassa. Kotiin tultuani huomasin, että Diisun etujalat oli ihan kuivat. Ei - vaikka kuinka puristelin ja kokeilin, niissä ei ollut kosteaa kohtaa. Tämä merkitsee, että Diisu ei ollut huutanut tuntitolkulla yksin ollessaan. Nimittäin kun se haukkuu (ja kaivaa) kiihtyneenä, se kuolaa etutassunsa litimäriksi samalla. Kun Diesel tuli meille, sen etujalat oli kainaloita myöten litimärät lyhyenkin yksinolon jälkeen. Vähitellen "pinta alkoi laskea", ja viime kesänä ja syksynä enää tassut on olleet märät, eikä ihan aina nekään. Nyt jalat oli varpaita myöten kuivat.

Diesel ei ole ollut isossa häkissään enää aikoihin yksin ollessaan, ei oikeastaan sen jälkeen kun muutimme tähän uuteen taloon. Nyt se on yksin ollessa ns. sikaosastolla, ja sen vieressä toimistohuoneen puolella, aidan ja portin takana, loikoilee Mikko ja Moppi sohvalla.

Diesel on myös palautunut siihen, missä ollaan parhaimmillaan oltu, eli se ei illalla hyhkää ja puhku pitkään perään kun menen yläkertaan nukkumaan ja koirat jää alhaalle. Olen nykyään laittanut sen yöksi porttien taakse keittiöön, itse asiassa jo illalla kun istuksin vielä tässä koneella. Keittiöstä Diesel ei näe tähän työpisteelleni ja kun keittiön ja alakerran aulan välisen oven sulkee, se ei myöskään näe kun menen yläkertaan nukkumaan. Diesel on on nukkunut rauhassa alakerrassa, ahdistumatta - ja pitkälti varmaankin vain koska ei näe minun menevän pois.

Dieselin ja Mikon välit on olleet nyt ihan hyvät. Pidän niitä enimmäkseen porttien eri puolilla, mutta voivat olla myös samassa tilassa. Toissapäivänä Diisu pääsi auki jääneen portin takia keittiööön kun Mikko oli siellä luun kanssa, ja kuulin Mikon kumean murinan kauas. Kun menin katsomaan, Diisu oli käynyt varovaisesti makaamaan keittiön kynnykselle, mahdollisimman kauas Mikosta, hyvin välttelevän näköisenä. Eilen olin taas unohtanut jonkun portin auki ja kun tulin illalla alakertaan telkkarin katselun jälkeen, olivat kaikki kolme koiraa sulassa sovussa samassa tilassa. Turhia riskejä on kuitenkin tyhmää ottaa, ja siksi yksin ollessa ja esim. luita syödessä poikakoirat on eri tiloissa.

This evening I was away from home in a meeting, for about 4.5 hours. When I got back home I noticed that Diesel's front feet were all dry. For the most of you this is normal - why would a dog's feet be wet indoors? - but for me it is significant. Usually when Diesel is home alone (with other dogs but to him it is mostly the same as being alone) he barks constantly and also digs the floor (especially if he is in his big crate). Doing this hysterical separation anxiety behavior, he barks and drools so that his front feet get wet (and turn red).

When I first got Diesel (1.5 years ago) he was wet to up his elbows and armpits after being home alone for even a short time. As time went by, the "water level got lower" so that last summer and autumn only his front paws and wrists were wet - and sometimes very little or not at all wet.

The past couple of days Diesel has gotten back to the level we reached at best. I can go upstairs and move around the house and he stays in the fenced dog room and does not get upset. In the evening I put him into the kitchen and he is relaxed and goes to sleep. I go to sleep upstairs later in the evening and he does not get upset. When he is in the kitchen he cannot see me go upstairs. ;-)

I have not used Diesel's big crate since December - that is when we moved to our new house. When Diesel is left home alone he stays in the "piglet" (dog room) that is designed for him. Miklos and The Mop stay in my office which is actually the same room with the piglet, the piglet is just separated with a fence and a gate. This seems to work the best.

Diesel and Miklos are doing fine. Miklos is a little stiff and cranky when Diesel comes too close but mostly Diesel tries to avoid him. I keep the boys separated by a fence or a gate for most of the time but they can be in the same room, too. When they get bones to chew on or are home alone I always separate them. No need to provoke any fighting.